Yleisselitys | Webdesign
Paula
Nyt olette tulleet tähän paulan kohdalle. Epäilemättä olette lukeneet kaikki Liinu sivun tekstit, ja haluatte selvittää, kuka näitä sivuja päivittelee.
Olen siis 1993 vuonna syntynyt stadiin (eli täytän 15 tänä vuonna), mutta muutin sieltä kovin nopeasti pois, ja olen siitä asti asunut tässä samassa vaaleanpunaisessa talossa. Espoossa asustelen.
Olen nuorempana kaikennäköistä harrastellut, sulkapallo, kuvataidekoulu, voimistelu. Pisimpään kuitenkin jaksoin jalkapalloa, jonka lopetin vasta vähäsen yli vuosi sitten, kun kyllästyin moiseen lajiin.
En jalkapallon jälkeen mitään liinun lisäksi harrastanutkaan, mutta sitten löysin tämän valokuvauksen. Aloittelin jollain avuttomalla digipokkarilla, ensimmäisiä digipokkareita varmaankin. No en tiedä, mutta sitten sain 14 vuotis synttärilahjaks paremman digipokkarin. Silloin innostuin valokuvauksesta kunnolla, ja ensimmäiset haaveet digijärkkäristä alkoivat muodostua pääni sisällä. Päätin kuitenkin alkaa isäni opastuksella harjoittelemaan valokuvausta sillä digipokkarilla, koska pidin siitä kovasti paljon. Valokuvauksesta siis. Nyt osaan nää perusteet, mutta paaaaljon on vielä opittavaa. 2008 vuoden maaliskuussa sain veljen kaverilta lainaan Nikon D50 kameran, ja sillä alko tulla jo paljon laadukkaampia kuvia. Sain pitää sitä lainassa aina elokuuhun saakka, jolloin vihdoin ja viimein sain ostettua rippirahoista oman kameran. Nikon D80:een päädyin, koska se oli hyvässä alennuksessa, ja koska se on erinomainen kamera. Oikeastaan ostin kameran puoliksi isäni kanssa, joten en voi sitä ihan kokonaan omia, mutta omin kuitenkin.
Toinen mun harrastuksista on ulkoasujen teko kotisivuille, jota tein eka pitkään ilmaseks kunnes kyllästyin koodaukseen ja aloin ottaa maksua. Ja sit tietty on piirtäminen, mutta se on vähäsen jääny. Kouluvihoista sitä voi kuitenkin seurailla. Ihan kiitettävästi täyttyny vihkoset piirustuksilla.
Olen aika itsepäinen lapsonen, ja mulla on omat selvät mielipiteet, enkä niitä muiden mukaan muuttele. En kyllä haluisikaan, että ei se sinänsä huono puoli ole. Siis se että mulla on omat mielipiteet.
Aikaani vietän kavereiden kanssa, tietokoneella ja liinumerkeissä tietenkin. Niinkuin melkein kaikki ikäiseni. Muut ei välttämättä oleskele liinun kanssa, mutta muuten.
Koulu menee ihan hyvin, mutta mulla ei ole minkään moista hajua tulevaisuudesta. Eipä sillä vielä mikään suuri kiire ole, mutta pikkuhiljaa pitäis alkaa miettiä mitä aion tehdä kun lukiosta pois pääsen. Lukioon olen siis varmasti menossa. Ellen sitten ens vuoden aikana keksi jotain unelma ammattia johon ei lukiota tarvita. Perjaatteessa haluaisin johonkin piirustus, kuvataide painotteiseen, mutta en sitten tiedä onko sellaisia tässä tarpeeksi lähellä.
Toivon ettette vallan tylsistyneet, joten jatkakaa vielä hetken sivujen selailua. Tuosta ylempää voitte klikata tai Webdesign ja sieltä voitte lukea vähän lisää tästä ulkoasujen teosta.
|