
Linkit | Palkinnot | Kilpailut | Labradorinnoutajat
MuutaTänne keräilen kaiken ylimääräisen. Eihän kaikelle ole järkevää omaa linkkiä tehdä! Eli täällä on copyrightit, sivukartta, palkinnot, kilpailut, linkit ja vielä pieni tietopaketti labradorinnoutajista =DSivuhistoriaSivut on ollu netissä jo 2007 vuoden alkupuolelta. En tarkkaa aikaa tiedä, mutta joskus silloin. Aluksi suntuubilla, sitten freewebsillä, ja lopulta maaliskuussa 2008 sain domainin. Kerään tähän ulkoasumme tältä domain ajalta, en aikaisempia tähän laita.Kevät ulkoasu: 16.3.08-8.6.08 Pidin ulkoasusta, mutta se olisi voinut olla hieman käytännöllisempi. Kuitenkin se koristi sivujamme melkein kolme kuukautta, enkä kyllästynyt siihen sinä aikana. Kuitenkin kesä tuli, ja piti tehdä kesä ulkoasu tilalle. Kesä ulkoasu: 8.6.08-30.10.08 Tämä on tähän asti paras ulkoasuni, ja pidän siitä edelleen. Se oli käytännöllinen, ja tykkäsin väreistä. Valitettavasti tällä kertaa syksy tuli, ja piti väkertää uusi. Ehti kuitenkin oleskella sivuillamme yli 4kk. ©opyrightitLayout © Paula A.Kuvat © Paula A. Tekstit © Paula A. (ellei toisin mainita) Sivutila & domain © Dreonia |
